keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Laskettelureissu Flumsenbergiin!

6.4


Perillä Flumsenbergissa

Muutama viikko taaksepäin kävin ensimmäistä kertaa Sveitsissä laskettelemassa.
Olin jo aiemmin ajatellut, että kun kausi päättyy niin haluan käydä laskettelemassa täällä ja nyt pääsin toteuttamaan tämänkin ajatuksen.
Matkasta Flumsenbergiin tuli hieman pitempi, kun tapojeni mukaan jotain unohtui ja tällä kertaa se oli navigaattori. No, paikka löytyi kuitenkin. Sovimme menomatkan puhekieleksi englannin ja paluumatkalle saksa. Joten aika hiljaista oli meno- ja paluumatkalla :) Matkan aikana sai jännittää lumitilannetta Flumsenbergissa ja laskettelurinteiden kuntoa, kun ulkona oli 15 astetta lämmintä. Olen käynyt viimeksi laskettelemassa varmaan pari vuotta sitten ja voin sanoa, että mitä lähemmäksi määränpäätä tultiin, sitä enemmän alkoi jännittämään. En voi sanoa olevani kovinkaan taitava laskettelija :)

Hiljaa hyvää tulee..
Ensimmäiseksi on tärkeää olla hyvät varusteet. Sain lasketteluvälineet ja kypärän lainaksi kaverin perheeltä, vielen dank! Ajattelin parin ensimmäisen laskun jälkeen, että mitäköhän tästä vielä tulee. Pystyssä pysyminen teetti jo ongelmia ja kaveri antoi muutamia vinkkejä, sanoin että tarvitsen 3-4 laskua alle ja pientä luottoa omaan laskemiseen... Sen jälkeen pystyn ottamaan vastaan vinkkejä. Sain hyviä neuvoja, mikä merkitys on sauvoilla laskettelussa, kuinka kurvaillaan oikein ja mikä on hyvä lasketteluasento. Opetuskielenä toimi välillä englanti ja välillä saksa.

älä vaan karkaa lapasesta.
Muistaakseni alkuarvosana ensimmäisillä laskuilla taisi olla 2. (Täällä on arvosteluasteikko 1-6)
Hyvällä asenteella ja ilman suurempia kompasteluja arvosana kohosi 4 tunnin laskettelun aikana 4:seen eli minun normaali koulunumeroon.
Huomasin myös, että ensimmäisten laskujen puristaminen vaihtui loppua kohden enenmmän rennompaan laskemiseen. Ja saavutin välillä tilan "vauhti sata ja järki nolla". Eli laskin lujempaa kuin mihin taidot edellyttävät. Kaatumissaldoksi jäi lopulta yksi. Rinteet olivat mielestäni t-paitakelille hyvässä kunnossa.

Muistaakseni tämä lause on peräisin Tahko Pihkalalta ja on hyvä puoli laskettelussa. " Hissillä ylös ja painovoimalla alas".
Kiva reissu on mukava päättää Zurichin ruuhkaan ja istua autossa ykimääräinen 1.5 tuntia.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti