Hektisen tiistai työ- ja treenipäivän jälkeen oli luvassa 6 päivän pääsiäisloma Suomesta tulevien vieraiden kanssa. Antaa kyllä taas kivasti virtaa keväälle/kesälle.
![]() |
Taisi olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun tulin vierailleeksi museossa. Kyseessä oli dinosaurus-museo ja meillä oli omasta takaa mukana asiasta innostunut opas. Hän sai omalla olemuksellaan ja innostuksellaan myös kanssaolijat innostumaan museosta.
Säntis-vuorella (2502m) vierailu oli omalla tavallaan hieno kokemus. Nousimme ylös gondolilla, joka oli tosi nopeasti perillä. Kiertelimme ylhäällä ja katselimme maisemia. Ilma ylhäällä oli hieman viileä ja tuulinen. Piknik-paikan löytäminen osoittautui haasteelliseksi ja lopulta päädyimme eväiden syömiseen sisätiloissa. Zurichsee-risteily oli erittäin hieno kokenus ja suosittelen sitä kaikille Sveitsissä lämpimällä säällä vieraileville. Huomion arvoista on tutustua etukäteen risteilyaikatauluihin, lähtöpaikan selvittäminen ja kuinka ostan lipun risteilylle.
- Ole tarkkana, että olet ostanut oikeat liput tai lipuntarkastaja heiluttaa sormea nenäsi edessä.
Risteilyn aikana näkee kappaleen kaunista Sveitsiä ja voi myös tutustua kanssamatkustajiin.
Kiitoksia risteilyn suosittelijoille, ehdottomasti jatkoon :)
Vaellusreissut Ricky-vuorelle, Appenzeller-laaksoniityille ja Seealpsee-järvelle.
Jo alunperin Sveitsiin tullessa haaveilin kunnon vaellusreissuista Sveitsin vuorilla ja nyt olen päässyt toteuttamaan tämänkin haaveen. Toivottavasti voin huiputtaa vielä paljon Sveitsissä :)
Hauskoja kokemuksia jäi reissulta ja tässä niistä muutamia.
Ricky-vuorelle (1875m) lähdimme varhain aamulla ja selvitimme paikan päällä meille parhaiten sopivan vaellusreitin huipulle. Valitsimme haasteellisemman reitin ja se osoittautui oikeaksi vaihtoehdoksi. Reitin aikana maasto ja maisemat muuttuivat ainakin viisi kertaa. (peltoa ja lehmiä, metsävyöhyke, alppiniityt, kalliot ja huippu). Mitä korkeammalle vaelsimme, sitä pitemmälle näimme ja maisemat tekivät suuremman vaikutuksen. Viimeinen pätkä vaelluksesta oli fyysisesti aika rankkaa ja suoraan alaspäin katsominen aiheutti huimausta. Huipulle pääseminen reilun 4 tunnin vaelluksen jälkeen tuntui hienolta.
Alaspäin tulimme osan matkaa kävellen ja osan matkaa hammasratasjunalla.
Hauskoja kokemuksia reissuilla oli mm.
Junan kanssa törmääminen oikaisureitillä. "Tarpeeksi kun oikaiset niin saatat oikaista koipesi tai löytää itsesi puskasta"
Joku sanoo, että Sveitsissä on kallista, mutta taksi oli meille ilmainen. "´Taksissa istuminen oli ilmaista, kuski sanoi, että kohde on 300 metrin päässä".
Kimble-peli ja dinosaurus-show tekivät suuren vaikutuksin viehättäviin japanilaisiin neitokaisiin :)
Ulkona syöminen Sveitsissä on edullista, mikäli löytää hyvän grillipaikan ja paikalliset eivät vie polttopuitasi :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti