Asioita, mitä ajattelin tekeväni täällä, olen myös tehnyt. Olen tutustunut paikallisiin ihmisiin, lähinnä joukkueen ja työn ympäriltä. Olen yrittänyt opiskella jonkin verran paikallisia tapoja ja ruokakulttuuria. Vasta kaksi kertaa olen käynyt vuorilla täällä, mutta tavoite on nousta huipulle vielä useamman kerran. Erilaisia urheilutapahtumia olen nähnyt paikan päällä. Italiassa kävin katsomassa jalkapalloa ja luulen, että seuraavaksi suuntana ja osoitteena on Saksan bundesliiga. Säbäpelejä on tullut katsottua vähän liikaakin loukkaantumisen vuoksi :) Mutta toivotaan, että hyvää kannattaa odottaa.
Hei! Muutin Sveitsiin elokuun alusta pelaamaan salibandya ja tekemään töitä. Kirjoittelen kuulumisia tänne säännöllisen epäsäännöllisesti.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
4 Kuukautta Sveitsissä!
Asioita, mitä ajattelin tekeväni täällä, olen myös tehnyt. Olen tutustunut paikallisiin ihmisiin, lähinnä joukkueen ja työn ympäriltä. Olen yrittänyt opiskella jonkin verran paikallisia tapoja ja ruokakulttuuria. Vasta kaksi kertaa olen käynyt vuorilla täällä, mutta tavoite on nousta huipulle vielä useamman kerran. Erilaisia urheilutapahtumia olen nähnyt paikan päällä. Italiassa kävin katsomassa jalkapalloa ja luulen, että seuraavaksi suuntana ja osoitteena on Saksan bundesliiga. Säbäpelejä on tullut katsottua vähän liikaakin loukkaantumisen vuoksi :) Mutta toivotaan, että hyvää kannattaa odottaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti